Remarque puki sata vuotta sitten sanoiksi sen ensimmäisen maailmansodan opetuksen, jota moni Euroopassa ei vieläkään ole oppinut – tai on jo unohtanut

Saksan ja Ranskan välinen rintama pysyi sodanjohdon mielestä vuosikausia muuttumattomana, mutta rivisotilaalle jokainen hetki saattoi muuttaa koko elämän. Länsirintamalta ei mitään uutta tuntuu kuin Tuntemattoman sotilaan saksalaiselta esinäytökseltä.

Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta, 1929 (saks. Im Westen nichts Neues, 1929)

Länsirintamalta ei mitään uutta kertoo ensimmäisestä maailmansodasta tavallisen rivisotilaan näkökulmasta. Nimensä mukaisesti se sijoittuu Ranskan ja Saksan välisen länsirintaman asemasotavaiheeseen, jossa kumpikaan osapuoli ei vuosikausiin päässyt etenemään asemistaan suuntaan tai toiseen. Vaikka sodanjohdon näkökulmasta ei tapahtunutkaan ”mitään”, kummankin osapuolen sotilaille vuodet olivat yhtä teurastusta konekiväärisuihkuineen, kaasu- ja liekinheitinhyökkäyksineen, kranaattipommituksineen ja panssarivaunuineen.

Luin teoksen aselevon satavuotispäivän innoittamana ja huomasin pian, että ensimmäinen maailmansota on omassa historiapäässäni jäänyt jokseenkin pimentoon. Tietysti tiedän sodan alkaneen arkkiherttuan murhasta Sarajevosta ja keskus- ja ympärysvaltoja johtaneista monarkkiserkuksista, mutta mielikuva viiksekkäistä siniverisistä on hyvin rajoittunut. Suurimpia kärsijöitä olivat viiksekkäät ja viiksettömät tavalliset ihmiset.

Päähenkilö ja minäkertoja Paul Bäumer lähetetään juoksuhautaan 20-vuotiaana suoraan koulun penkiltä. Muita henkilöitä ovat muun muassa teräväpäinen Kropp, kujeileva Müller, naisiinmenevä Leer, maalaispoika Detering, tärkeilevä upseeri Himmelstoss ja muita vanhempi ja kokeneempi Kat eli Stanislaus Katczinsky, josta tulee minäkertojalle erityisen läheinen. Romaani seuraa ryhmän jäseniä parivuotisen asemasotavaiheen ajan, aina rajuista hyökkäyksistä kortinpeluuseen ja viinanjuontiin. Kujeilevat pojat uivat luvatta alasti joen yli tapaamaan ranskalaistyttöjä, nylkevät varastamansa hanhen ja paistavat sen, niskoittelevat mielivaltaisille upseereille ja kirjoittelevat kirjeitä kotipuoleen. Tuleepa kerran rintamalle heitä tapaamaan itse keisari.

Niin henkilöt kuin monet kohtaukset tuovat väkisin mieleen Linnan Tuntemattoman sotilaan. Rohkea ja muita vanhempi Kat on ilmiselvä Rokka, aina ties mitä ylimääräisiä varusteita ja herkkuja löytävä Kropp kuin Rahikainen, öykkäröivä Himmelstoss kuin Lammio. Jo jatkosodan luonteen vuoksi Tuntematon on juonenkulultaan seikkailumaisempi, ja Tuntemattoman kaikkitietävä kertoja on jopa humoristisen ironinen verrattuna minäkertoja Paul Bäumeriin.

Sama sodanvastainen sanoma teoksista kuitenkin löytyy. Rivisotilaan silmissä ensimmäinen maailmansota on järjetön, etenkin kun sota ei vuosikausiin etene mihinkään. Molemmin puolin rintamaa on samanlaisia nuoria poikia, joilta sota riistää monilta elämän, henkiinjääneiltä elämänilon ja nuoruuden. Sotilaat myös äityvät pohtimaan, kumpi asemasodassa onkaan hyökkääjä, kumpi oikeassa ja kumpi väärässä. Ainakaan tavalliselta kansalta sodan aloittamisesta ei ole kysytty eikä sitä tunnu olevan liiemmin perusteltu muulla kuin ”isänmaan puolustamisella”.

Teos perustuu ilmeisesti saksalaisen Remarquen omiin kokemuksiin rintamalta. Jo rintamalla maatessaan sotamies tunnistaa vastapuolella makaavat ranskalaispojat kaltaisikseen ja sotaan yllyttävän ”isänmaallisen” öyhötyksen typeräksi – mikä oli ilmeisesti niin pelottava sanoma natseille, että Remarquen romaania poltettiin 30-luvulla roviolla. Nyt sata vuotta myöhemmin toivoisi, etteivät ensimmäisen maailmansodan opetukset unohtuisi, kun kansoja jälleen yllytetään poteroihin toisiaan vastaan.