Autofiktiivinen kirjallisuus eli kirjallisuus, jossa kirjoittaja itse seikkailee päähenkilönä, on Pohjoismaissa kovassa nosteessa – tunnetuimpina kenties Norjan Knausgård, Suomessa ainakin Hotakainen, Saisio ja viimeisimpänä Tervo. Tanskalainen Claus Beck-Nielsen tuntuu tekevän koko genrestä pilkkaa.
Claus Beck-Nielsen: Mine møder med de danske forfattere
Roman. Gyldendal 2013. 192 s.
Roman. Gyldendal 2013. 192 s.
kieli: tanska
Beck-Nielsenin päähenkilönä on kirjailija Claus Beck-Nielsen, joka kertoo fiktiivisiksi väittämistään kohtaamisista Tanskan Suurten Kirjailijoiden kanssa. Päähenkilö tapaa sellaisia nimiä kuin Peter Høeg, Poul Borum ja Inger Christensen, mutta niiden tunteminen ei ole lukukokemukselle välttämätöntä – itsellenikin monet niistä olivat uusia. Tapaamisten perusteella lukijalle annetaan kuva huonoitsetuntoisesta, epäonnisesta sählääjäkirjailijasta, jonka elämässä vähän kaikki menee pieleen. Huolimatta tämän perinteisen Mr Bean -hahmon jatkuvista vastoinkäymisistä kirjaa hallitsee lämmin ja humoristinen tunnelma.
Beck-Nielsen on jo aiemmissa romaaneissaan kääntänyt kirjallisuuden totuttuja konventioita päälaelleen. Pohjoismaiden neuvoston tämän vuoden kirjapalkinnostakin kisannut Mine møder med de danske forfattere on eräänlainen anti-Knausgård, jonka päähenkilö ajelehtii virran vietävänä ja epäonnistuu niin ihmissuhteissa kuin kirjailijanurallaan. Siinä missä Knausgårdin Taistelujen päähenkilö purjehtii naisesta naiseen ja lukija tietää päähenkilön (tulevan) kirjallisen menestyksen, Beck-Nielsenin hahmo sählää ihmissuhteissa eikä onnistu harrastamaan seksiä edes maksetun naisen kanssa. Kirjailijanura alkaa verraten myöhään ja suurimman ammatillisen huomion hän saa, kun hänet sekoitetaan lähes samannimiseen kirjallisuuskääntäjään.
Parasta teoksessa on sen ironisen viiltävä mutta lämmin huumori. Fakta ja fiktio sekoittuvat kirjailijapäähenkilön, romaanin kertojan ja sen kirjoittajan tuottaessa lukijalle tarinaa autenttisen oloisista kohtaamisista, joita kuitenkin väitetään täysin fiktiivisiksi – mitä ne tietysti ovatkin viimeistään siinä vaiheessa, kun ne on painettu romaanin sivuille. Jossakin määrin Beck-Nielsenin kerrontatapa tuo mieleen nobelisti Knut Hamsunin, joka kohtautti fin-de-sièclen Norjan kirjallista maailmaa faktan ja fiktion rajoista piittaamattomilla "antiromaaneilla".
Tavoitteenani oli lukea vuoden aikana kaikki Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat, mutta urakka osoittautui yllättävän vaikeaksi. Erityisesti kirjoja, joita ei ole käännetty, on vaikea saada käsiinsä toiseen maahan, mutta myöskään esim. Tukholman kirjakaupoissa ei ollut hyllyssä Ruotsin ehdokkaita. Suomen voittaja-Westö sentään löytyi sieltäkin.
Leppoisatunnelmainen ja itsetunto-ongelmaisen tuntemattoman kirjailijan vaiheista kertova Mine møder med de danske forfattere nousi lopulta ehkä suosikikseni tässä sarjassa.
