Teuvo Pakkala: Elsa (1894)
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1995
255 s., med förord av Mervi Kantojärvi samt samtidskritik
språk: finska
översättningar: svenska (1895)
Teuvo Pakkalas Elsa fördjuper sig in i kvinnolivet i det fattiga norra Finland. Personskildringen är levande och åtminstone kyrkan får sin del av samhällskritik, men könsrollerna är väldigt stela.
Teuvo Pakkalas roman Elsa (1894) har beskrivits som realistisk eller naturalistisk, och därmed passar den fint in i den finska 1880- och 1890-tals romankonst. Elsa fortsätter historian som började med romanen Vaaralla ('På Vaara', 1891). Sagan iscensätter sig i arbetarstadsdelen Vaara i Uleåborg, fast stadsnamnet Uleåborg aldrig nämns i Elsa.
Huvudkaraktären är Elsa Viio och hennes mor. Moderns namn avslöjs inte, utan hon syftas endast till som änka till hennes man, Viio. Andra centrala personer är Elsas väninnor Mari och Liisa – alla kvinnor, vilket var sällsynt på Pakkalas tid.
I början är Elsa en duglig flicka som går flitigt i kyrkan. En vändningspunkt är Liisas bröllop där hon möter Tuira, en ung sjöman som varit vän till Elsas avlidne far. Paret blir småkära, men det aldrig händer något förrän Tuira återigen måste till sjöss. Han är bort långa tider, och eftersom ingenting hänt mellan dem och de alltså inte är förlovade, tillåter Elsa sig själv att förälska sig i en av ungkarlar i hembyn. Vad som händer näst avslöjs inte, men plötsligt blir den tidigare så duktiga Elsa nedsedd av kvinnorna i byn – hon är gravid.
Den viktorianska finkänsligheten som den tiden bestod kan vara lite svårbegriplig för en modern läsare: åtminstone jag behövde tänka efter en stund innan jag fattade varför alla blir så elaka mot stackars Elsa. Då är det också frågan om dubbelmoral: Elsa blir nedsedd bara för ett misstags skull och därefter är allt hon gör dumt och dömt. När hon mest skulle behöva hjälp av de andra får hon inte det. Däremot Liisa, som var ett elakt barn och alla sa att hon ingenting skulle bli, blir en älskad och duktig husfru och -mor.
Romanen har en klar moralisk lärdom: om man inte lever som man borde går man under. Det får stackars Elsa lära sig, hon som endast gör ett misstag i sitt liv. Det är bara kvinnor som blir förtjusta och som drömmar om att bli älskade; männen är mer praktiska gifter sig med den som de tror de skall mest gynnas av. På grund av den realistiska eller naturalistiska stilen är det ibland svårt att säga om berättandet innehåller kritik eller inte. Åtminstone religiösa institutioner och de kommunala socialtjänster får sin del av kritik. Med god vilja kan man också tro att även könsförväntningarna skildras med en aning samhällskritik.
Trots en viss chauvinistisk ton i sin kvinnoskildring är Elsa en fängslande roman som tar läsaren genast med sig till en resa till det vanliga folkets historiska småstadsfinland. Elsa har översatts till svenska genast efter romanen kom ut, år 1895.
5/5
Ina Lange: "Huonompaa väkeä"
Alkuteos: "Sämre folk", 1885 (nimimerkillä Daniel Sten)
Suomennos: Ulla Hänninen, 2010
Faros-kustannus Oy, Turku
234 s., sisältää Päivi Lappalaisen jälkisanat
Ina Langen nyt ensi kertaa suomeksi ilmestynyt pääteos koukuttaa erityisesti ajankuvallaan ja henkilökuvauksellaan sekä luokkayhteiskunnan arkea kipakasti ironisoivalla huumorillaan.
Ina Lange, joka julkaisi kirjallisen tuotantonsa pääasiassa nimimerkillä Daniel Sten, on pitkään ollut unohdettu suomalainen klassikkokirjailija. Nykyaikainen, pääasiassa feministinen kirjallisuudentutkimus on viime vuosina löytänyt Langen uudelleen, ja vuonna 2010 saatiin vihdoin julkaistua ensi kertaa suomeksi Langen pääteos, romaani "Sämre folk".
Realismin tai naturalismin tyylisuuntiin kuuluva "Huonompaa väkeä" kertoo Lauttasaaressa, syrjäisessä korpisaaressa Helsingin edustalla, asuvan Kaisan ja hänen kahden lapsensa tarinan. Romaani on jaettu kolmeen osaan, jotka kertovat äidin, pojan ja tyttären tarinan, mutta tyttären, Nadjan, tarina nousee pääosaan ja vie yli kolme neljäsosaa romaanin pituudesta.
Lian ja puhtauden vastakohtaisuus on teoksen läpi kantavia motiiveja. Kaisan ensimmäinen puoliso on likaisuudestaan tunnettu suutari, jota Kaisa yrittää saada puhtaaksi. Toinen puoliso taas on Kaisaa itseäänkin tarkempi puhtaudesta. Puhtauden ja lian vastakohtaisuus peilautuu myös niin kaupungin ja maaseudun kuin eri yhteiskuntaluokkienkin väliseen vastakkainasetteluun.
Luokkaero on teoksessa merkittävä, mihin viittaa jo romaanin nimi. Lukija herääkin helposti pohtimaan, tarkoitetaanko "huonommalla väellä" alhaisinta työtätekevää luokkaa vai kenties sittenkin herraluokkaa, jonka pöyhkeilevä elämäntapa esitetään paikoin falskina ja ylimielisenä. Myös naiset ja miehet asetetaan vastakkain: nainen on täysin miehen armoilla, miehen tulee kouluttaa nainen tavoille eikä nainen saa itse päättää omasta elämästään. Myös taiteilijuus problematisoidaan: Kaisa haluaa kieltää lapsiltaan musisoinnin, sillä soitto ja laulu johdattaa Kaisan mielestä ihmisen turmioon. Näin myös lopulta käy, kun viulunsoittoa harrastava Veli-poika menettää kätensä, joutuu kadulle ja kuolee nuorena, ja laulua ja teatteria esittävä Nadja-tytär ajautuu päihteidenkäyttöön ja seksuaaliseen kevytmielisyyteen, mikä lopulta tuhoaa hänen uransa ja sitä kautta elämänsä. Vain taiteista pidättäytyvä Kaisa-äiti elää pitkän ja rauhallisen elämän Lauttasaaressa lähinnä siivoten, mutta taiteilun vuoksi hänen lapsensa aiheuttavat hänelle surua ja murhetta ja vaikuttavat Jumalan rangaistuksilta.
Mielenkiintoinen on porvarisluokkaan kuuluvan Adolfin hahmo. Adolf kuvataan "naismaisena" eikä hän ole kiinnostunut naimisiin menemisestä vaan pikemminkin sisustamisesta, vaatteista ja ihonhoidosta. Toisaalta ei kuitenkaan anneta konkreettisia viitteitä siitä, että Adolf olisi sen kiinnostuneempi sukupuolisuhteista miestenkään kanssa.
Tapahtumapaikkana on pitkälti Lauttasaaren Torpparimäki, jossa Kaisa asuu ja Veli ja Nadja viettävät lapsuutensa. Nadjan aikuistuttua tapahtumat siirtyvät ensin Helsinkiin ja sitten Pietariin. Loppupuolella käydään myös Moskovassa. Pietaria kuvataan siistinä ja sivistyneenä suurkaupunkina, kun taas Moskova on ahdistava ja likainen. Pietarissa liikutaan yläluokkaisissa, suomen- ja ruotsinkielisissä piireissä, kun taas Moskovassa kuvatut henkilöt ovat alhaista, venäjää puhuvaa katusakkia. Kaupunkien välillä liikutaan junalla.
Ulla Hännisen suomennos on mainio. Vanhan ajan tunnelma on aistittavissa, mutta teksti on kuitenkin nykylukijalle helppolukuista nykykieltä. Joissakin repliikeissä käytetty puhekieltä jäljittelevä tyyli tuntui teennäiseltä. Ruotsinkielistä alkuteosta en saanut mistään käsiini, joten en ole voinut verrata siihen. Joka tapauksessa on hienoa ja peräti kulttuuriteko, että tällainen klassikkoromaani (ja hyvä kirja!) on saatu vihdoin suomennettua. Juoni koukuttaa, hahmojen, ajan ja paikan kuvaus on tenhoavaa ja ironinen huumori peräti naurattaa.
5/5
