Like Kustannus
215 s.
 |
| Kuva: Like |
Marja Björkin romaani Poika kertoo transsukupuolisen Makken nuoruusvuosista ja kasvukivuista poikatytöstä mieheksi. Makken murrosikä on täynnä tuskaa ja kipuilua, joiden syistä pienin ei ole se, että tytön vartaloon syntynyt Makke kokee olevansa oikeasti poika ja muut eivät vain tajua sitä. Perinteiseen tytön rooliin Makkea yrittävät ujuttaa niin äiti, veli, mummo kuin koulukin.
Makken maailmassa sukupuoli on yksinkertainen asia. Sitä joko on poika tai tyttö eikä muita vaihtoehtoja ole. Pojat tappelevat, polttavat, vandalisoivat ja ties mitä, sellainen on Makkekin. Tytöt ovat hiljaa ja käyttävät hameita ja leikkivät nukeilla, mitä Makke ei voi käsittää. Pojat myös järjestään kiusaavat tyttöjä, mitä Makke ei oikeudenmukaisena sankarina siedä.
Makke tykkää tytöistä. Jo lapsena hän rakastuu naapurin Heidiin ja sepittää luokan tytöille rakkauskirjeitä, minkä opettaja kieltää, koska tyttö ei saa kirjoittaa rakkauskirjeitä tytöille. Ryhmätyössä Makke sitten laitetaankin poikien ryhmään, ja Makke arvelee opettajan tajunneen kirjeiden kirjoittelusta, että hän on poika. Yläasteella opettaja vihdoin jopa suostuu kutsumaan Makkea Makkeksi eikä Marioniksi.
Makken nuoruusvuodet ovat vaikeita, mutta olisi epäoikeudenmukaista panna kaikkea transsukupuolisuuden syyksi. Perheen isä kuolee Makken ja Aaron-veljen ollessa pieniä, joten lapset jäävät köyhälle yksinhuoltajaäidille. Juuri kun Makke on saanut koulusta ystäviä, perhe muuttaa äidin uuden miehen perässä toiselle paikkakunnalle. Uudessa koulussa Makke on aluksi yksinäinen ja päätyy sitten seuraan, jossa tavallista ajanvietettä ovat lintsaaminen, varastelu, juopottelu ja huumeet, myöhemmin kuvioihin tulevat graffitit. Impulsiivinen Makke päätyy usein nyrkkitappeluihin, joskus veljensäkin kanssa, ja kotona äitikin saa raivokohtauksia. Sakoista selvitään isäpuolen rahoilla. Ammattitaidottomiksi kuvatut sosiaaliviranomaiset eivät saa tapaamisessa selvitettyä edes syytä, miksi ovat kutsuneet Makken ja hänen äitinsä paikalle.
Naisia Makkella riittää. Ensimmäiset tissikosketukset hän kokee jo ala-asteella ja aloittaa seksin 16-vuotiaana. Tytöille hän on kuitenkin usein vajavainen, koska hänellä ei ole miehen sukuelimiä, ja riparilta napattu Jenni pettääkin häntä miesten kanssa. Erityisesti kirjan loppupuolella tyttöjen nimiä viuhuu.
Yllättävää oli parissa kohtaa yhtäkkinen rasismi. Somaleita hakataan ja somalit hakkaavat. Joku oli kuulemma hakattu vain siksi, että oli kävellyt Tallinnanaukiolla maahanmuuttajajoukon ohi. Makken mukaan niin päin Suomessa rasismia nimenomaan esiintyy, eikä suinkaan pelkästään niin päin kuin yleensä ajatellaan. Myös "mannet" hakkaavat ja ryöstelevät. Onko kyseessä yritys kuvata muka tavallisen ammattikoululaispojan ajatuksia, vai mistä on kyse?
Transsukupuolisen elämästä saadaan varsin raadollinen kuva. Kaikki tuntuu menevän pieleen ja kaiken syy on sukupuoli. Makke pohtii, että monet hänen tilanteessaan tappavat itsensä. Perheenjäsenet eivät ymmärrä eivätkä hyväksy. Unelmiensa naisen kanssa Makke jättää jutun sikseen, koska ei voi kertoa, ettei hänellä ole miehen sukuelimiä. Häpeä on vahvasti mukana.
Kukaan ei hyväksy myöskään homoseksuaalisuutta, silloin kun Makke ja hänen tyttöystävänsä näyttävät ulospäin lesboilta. Makke itsekin varoo visusti näyttämästä rekkalesbolta siilitukkineen tai homolta marikasseneen. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on hieman karua; se on vain kuin välivaihe matkalla kohti oikeata, hyväksyttyä heteroseksuaalisuutta. Transhoitoihin pääseminen ja "oikeaksi mieheksi muuttuminen" ovat käänteentekevä jumalihme, jonka jälkeen Makkesta tulee vihdoin kunniallinen hetero, ja naiset rakastavat seksiä hänen kanssaan ja perhekin alkaa hyväksyä.
On hienoa, että transsukupuolisuutta käsitellään, mutta tavallaan Poika kuitenkin uusintaa heteronormatiivista, kaksinapaista sukupuolidikotomiaa, jossa vaihtoehtoja on vain kaksi. Tytöt ja pojat ovat tietynlaisia (ja keskenään erilaisia), ja transsukupuolisenkin on oltava "oikeasti" jompaakumpaa. Tietyllä tavalla romaani solahtaa myös osaksi perinnettä, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat hahmot kuvataan huonosti pärjäävinä ja heidän elämänsä on kurjaa, vaikka Pojan (yllätyksetön) loppu antaakin toivoa iloisemmasta tulevaisuudesta.
Makken unelmana on "tavallinen" elämä, vaimo ja kaksi lasta ja talo esikaupungissa, vaimo laittaa ruoan ja lauantaina käydään kaupassa. Makke kuitenkin "tajuaa, että tuskin saa unelmiensa elämää". Miksei voisi saada?
Ihmettelin myös, miksi Makke päättää hoitoihin päästyään ottaa eri nimen kuin mitä hän on käyttänyt vuosikaudet. Miksei pojan nimi voisi olla Makke?
Aihe on vaikea, mutta Björk onnistuu sen käsittelyssä melko kunnialla. Romaanina Poika on helppolukuinen, luin sen yhdeltä istumalta, ja muistuttaa tyyliltään ja rakenteeltaan nuortenkirjallisuutta, vaikkei sitä sellaiseksi kaiketi olekaan luokiteltu.
