Claus Beck-Nielsen: Mine møder med de danske forfattere

Autofiktiivinen kirjallisuus eli kirjallisuus, jossa kirjoittaja itse seikkailee päähenkilönä, on Pohjoismaissa kovassa nosteessa – tunnetuimpina kenties Norjan Knausgård, Suomessa ainakin Hotakainen, Saisio ja viimeisimpänä Tervo. Tanskalainen Claus Beck-Nielsen tuntuu tekevän koko genrestä pilkkaa.

 

kuva: Gyldendal

Claus Beck-Nielsen: Mine møder med de danske forfattere
Roman. Gyldendal 2013. 192 s.

kieli: tanska

Beck-Nielsenin päähenkilönä on kirjailija Claus Beck-Nielsen, joka kertoo fiktiivisiksi väittämistään kohtaamisista Tanskan Suurten Kirjailijoiden kanssa. Päähenkilö tapaa sellaisia nimiä kuin Peter Høeg, Poul Borum ja Inger Christensen, mutta niiden tunteminen ei ole lukukokemukselle välttämätöntä – itsellenikin monet niistä olivat uusia. Tapaamisten perusteella lukijalle annetaan kuva huonoitsetuntoisesta, epäonnisesta sählääjäkirjailijasta, jonka elämässä vähän kaikki menee pieleen. Huolimatta tämän perinteisen Mr Bean -hahmon jatkuvista vastoinkäymisistä kirjaa hallitsee lämmin ja humoristinen tunnelma.

Beck-Nielsen on jo aiemmissa romaaneissaan kääntänyt kirjallisuuden totuttuja konventioita päälaelleen. Pohjoismaiden neuvoston tämän vuoden kirjapalkinnostakin kisannut Mine møder med de danske forfattere on eräänlainen anti-Knausgård, jonka päähenkilö ajelehtii virran vietävänä ja epäonnistuu niin ihmissuhteissa kuin kirjailijanurallaan. Siinä missä Knausgårdin Taistelujen päähenkilö purjehtii naisesta naiseen ja lukija tietää päähenkilön (tulevan) kirjallisen menestyksen, Beck-Nielsenin hahmo sählää ihmissuhteissa eikä onnistu harrastamaan seksiä edes maksetun naisen kanssa. Kirjailijanura alkaa verraten myöhään ja suurimman ammatillisen huomion hän saa, kun hänet sekoitetaan lähes samannimiseen kirjallisuuskääntäjään.

Parasta teoksessa on sen ironisen viiltävä mutta lämmin huumori. Fakta ja fiktio sekoittuvat kirjailijapäähenkilön, romaanin kertojan ja sen kirjoittajan tuottaessa lukijalle tarinaa autenttisen oloisista kohtaamisista, joita kuitenkin väitetään täysin fiktiivisiksi – mitä ne tietysti ovatkin viimeistään siinä vaiheessa, kun ne on painettu romaanin sivuille. Jossakin määrin Beck-Nielsenin kerrontatapa tuo mieleen nobelisti Knut Hamsunin, joka kohtautti fin-de-sièclen Norjan kirjallista maailmaa faktan ja fiktion rajoista piittaamattomilla "antiromaaneilla".

Tavoitteenani oli lukea vuoden aikana kaikki Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat, mutta urakka osoittautui yllättävän vaikeaksi. Erityisesti kirjoja, joita ei ole käännetty, on vaikea saada käsiinsä toiseen maahan, mutta myöskään esim. Tukholman kirjakaupoissa ei ollut hyllyssä Ruotsin ehdokkaita. Suomen voittaja-Westö sentään löytyi sieltäkin.

Leppoisatunnelmainen ja itsetunto-ongelmaisen tuntemattoman kirjailijan vaiheista kertova Mine møder med de danske forfattere nousi lopulta ehkä suosikikseni tässä sarjassa.

Pia Juul: Mordet på Halland

Tiderne Skifter

Tapasin Pia Juulin muutama vuosi sitten Helsingissä, jossa hän oli esittelemässä Mordet på Halland -romaanin tuoretta ruotsinnosta. Kirja kiinnitti huomioni jo tuolloin, mutta vasta nyt sain vihdoin tilaisuuden lukea sen.

Juul, Pia: Mordet på Halland. Roman
188 s., pokkari
Tiderne skifter, København 2009

Tanskalaisen Pia Juulin (s. 1962) romaani Mordet på Halland leikittelee nimeään myöten dekkarityylilajeilla, mutta loppujen lopuksi itse murha ja sen ratkaiseminen on siinä melko pienessä osassa. Juul kertoi Helsingissä halunneensa juuri kääntää perinteisen dekkarin rakennetta hieman ylösalaisin. Siinä missä yleensä lukija seuraa poliisin tai rikoksen ratkaisijan työtä, Pia Juulin romaanissa näkökulma on uhrin leskellä. Puolison murha avaa minäkertoja Bessin elämässä aivan uusia polkuja ja näkökulmia Bessin menneeseen elämään. Murhan ratkaiseminen ei ole juonelle keskeistä, vaan murha vain tarjoaa – kirjaimellisesti – lähtölaukauksen teoksen tapahtumille.

Tanskassa Pia Juul tunnetaan ennen kaikkea runoistaan, mutta on julkaissut myös romaaneja ja novellikokoelmia. Myös Mordet på Halland on tyyliltään melko lyyrinen. Lyyrisyys näkyy mielestäni ennen muuta sen rakenteessa ja suhteessa todellisuuteen. Rakenne ei ole lineaarinen, vaikka tapahtumia seurataankin melko kronologisesti, vaan ailahtelee päähenkilön ajatusten tavoin puolelta toiselle. Romaani ei ole missään nimessä realistinen kuvaus murhan uhrin elämästä. Bess tuntuu ottavan miehensä ampumisen lähinnä hassuna sattumuksena elämän varrella. Osin teos jopa parodioi perinteisten pohjoismaisten salapoliisiromaanien vakavuutta.

Romaani on myös hyvin tietoinen omasta asemastaan osana kirjallisuutta, mikä lisää lyyrisyyden vaikutelmaa. Päähenkilö on kirjailija, ja jokainen luku alkaa kirjallisuussitaatilla. Päähenkilö myös ikään kuin uhraa oman elämänsä kirjallisuuden alttarille: hän hylkää perheensä ja muuttaa yhteen Hallandin kanssa saadakseen elämänkokemuksia, joista ammentaa omaan tuotantoonsa.

Teos on täynnä aukkoja. Bessin menneestä elämästä kerrotaan vain vihjaten. Bess on riitaantunut niin äitinsä, tyttärensä kuin isoisänsä kanssa, mutta aivan tarkkaa syytä ei paljasteta, vaikka asiasta vihjaillaankin vähitellen. Myöskin murha-arvoituksesta selviää koko ajan uusia vihjeitä, mutta lukija ei voi koskaan olla aivan varma, mikä osa niistä on totta.

Mordet på Halland on nopealukuinen ja viihdyttävä lukupaketti, jota ei kannata alkaa lukea dekkarina vaan lyyrisenä taide- ja elämäromaanina. Teos on julkaistu tanskan lisäksi ainakin ruotsiksi ja suomeksi.

Ida Jessen: Postkort til Annie

Ida Jessenin arkiset novellit kertovat naisten suhteista miehiinsä ja poikiinsa. Intensiiviset novellit avaavat uusia tulokulmia tavalliseen, pieneen arkielämään ja sen pieniin tapahtumiin.

Jessen, Ida: Postkort til Annie

Kuva: Gyldendal

novellikokoelma, 221 s.

kieli: tanska

Gyldendal 2013

Ida Jessenin novellikokoelma Postkort til Annie kertoo ennen kaikkea eri elämäntilanteissa oleviesta, yleensä keski-ikäisistä, perheellisistä naisista ja heidän suhteestaan miehiinsä ja lapsiinsa.

Suhde omaan puolisoon nousee keskeiseksi novellissa "Et skænderi". Temaattisesti novellista tulee helposti mieleen esimerkiksi Anna-Leena Härkösen romaani Ei kiitos tai norjalaisen Selma Lønning Aarøn Jeg kommer nå. Perheenäiti ei ole tyytyväinen seksielämäänsä. Silti kiinnostavana sivujuonteena tässäkin novellissa on pariskunnan suhde poikaansa, joka ilmeisesti ei halua olla tekemisissä vanhempiensa kanssa.

"December er en grusom måned" on muistuttaa muodoltaan dekkaria, mutta itse murhamysteeri jää lopulta sivurooliin. Keskeiseksi nousevat murhatun naisen lasten suhde äitiinsä ja isäänsä äidin kuoleman jälkeen sekä toisaalta vammautuneen pojan äidin suhde ennen rasavilliin lapseensa. Millaisia tunteita herättää menetys, joka molemmissa tapauksissa on pysyvä, mutta vammautuneesta pojasta ei kuitenkaan voi samalla tavalla päästää irti kuin kuolleesta äidistä? Myös lasten suhde isään muuttuu äidin kuoleman jälkeen.

Niminovelli "Postkort til Annie" alkaa päähenkilö Mien nuoruudesta ja päättyy, kun Mie vuosikymmeniä myöhemmin palaa nuoruuden maisemiinsa. Novellin alkupään satunnaiselta tuntuvat pienet tapahtumat ovat lopulta vaikuttaneet hänen koko elämäänsä. Koko teokselle nimensä antanut Annie jää lopulta hyvin pieneksi hahmoksi, minkä voi tulkita viittaavan pienten asioiden suureen merkitykseen ihmiselämässä.

Kenties vaikuttavin novelli on myös kokoelman pisin "Mor og søn", jossa keskiöön nousee keski-ikäisen äidin ja nuoren aikuisen pojan suhde. Novelli herättää ajattelemaan, miten vaikeaa saattaa olla hyväksyä oman lapsen aikuistuminen ja se, että lapsesta tulee erilainen ihminen kuin itse olisi osannut odottaa. Äiti yrittää puuttua aikuisen lapsensa elämään, mutta pettyy huomatessaan, ettei voi kontrolloida ättä. Toisaalta äidin katse kauniin poikansa ihossa saa peräti eroottisia vivahteita, mikä saattaa olla jopa vaiettu puheenaihe. Tämä jää kuitenkin vain nopeaksi sivujuonteeksi, eikä sitä kehitetä yhtään pidemmälle.

Viimeinen ja lyhin novelli "I min hjemby" kertoo minäkertojan tuttavapariskunnasta, kirjakauppaa pitäneistä vanhasta miehestä ja naisesta. Myös tämä novelli oli vaikuttava. Novelli herättää ajattelemaan, miten vähän tiedämme ihmisestä jonka luulemme läheiseksi. Vanhan naisen kuoltua yksi salaisuus paljastuu, mutta paljastuessaan herättää vain lisää kysymyksiä. Kysymyksiä ei kuitenkaan esitetä, sillä kaikki tietävät, että niiden vastauksena on kokonainen ihmisikä eikä vastausta voi esittää hetkessä: "[A]lle de tilstedeværende vidste, at et helt livs tien ikke er noget, man forklarer i en håndvending." (Postkort til Annie, s. 221)

Postkort til Annie on ehdolla tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ehdokkuusperustelujen mukaan teos "edustaa huippuintensiivistä psykologista realismia, mutta sisältää samalla unien seesteistä arvoituksellisuutta" ja on "eksistentiaalista ja psykologista viisautta novellimuodossa". Itse olisin kaivannut ehkä hitusen rohkeampaa otetta kuluneen aiheen käsittelyyn: monessa kohtaa aihetta kehiteltiin hyvään suuntaan, mutta ei ikään kuin uskallettu viedä loppuun saakka. Toisaalta Jessenin teksti sopii hyvin nykypohjoismaiseen eksistentialistiseen ja arkielämän pienuutta korostavaan suuntaukseen.

Johannes V. Jensen: Kongens Fald

Johannes V. Jensenin historiallinen romaani Kongens Fald valittiin vuosituhannen vaihteessa Tanskassa viime vuosisadan parhaaksi romaaniksi. Nobelisti Jensen kuvailee hämmästyttävän tarkasti 1500-luvun arkea ja Pohjolan historian murroshetkiä, mutta teoksen varsinaiset ansiot ovat sen psykologiset ihmiskuvaukset.

Johannes V. Jensen 1944. Kuva: Wikipedia.

Jensen, Johannes V.: Kongens Fald (1900–01)

kieli: tanska

suomennos: Simojoki, Aukusti, Kuningas murtuu, Otava 1946, 263 s.

Johannes V. Jensen sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1944, seuraten sotia ennen palkittua F. E. Sillanpäätä. Hän oli kolmas tanskalainen palkittu, kun Pontoppidan ja Gjellerup jakoivat palkinnon 1917. Jensenin jälkeen Pohjoismaista palkinnon on saanut vain Islannin Laxness ja viisi ruotsalaista. Kuningas murtuu on valittu paitsi 1900-luvun parhaaksi tanskalaisromaaniksi, myös osaksi Tanskan kiisteltyä virallista "kulttuurikaanonia". Silti Jensenin päätyönä pidetään usein sen sijaan kuusiosaista romaanisarjaa Den lange rejse (1908–22).

Kuningas murtuu (Kongens Fald, 1900–1901) sijoittuu 1500-luvun historialliseen miljööseen, ja sen keskiössä ovat Kalmarin unionin hajoaminen, Tukholman verilöyly, kuningas Kristian II:n vallasta syökseminen ja Tanskan sisällissota. Ennestään tuttua historiasta minulle oli oikeastaan vain Tukholman verilöyly, ja sekin lähinnä Ruotsin näkökulmasta. Oli siis kiinnostavaa lukea myös tanskalaisten vinkkelistä tapahtumista.

Teoksen päähenkilö on Mikkel Thögersen, joka toimii Kristian II:n sotilaana ja henkivartijana. Historian myllerrykseen päädytään siis "tavallisen" jyllantilaisen miehen kautta. Myös kuningas esiintyy teoksessa keskeisessä roolissa.

Jensen kuvaa historiallista miljöötään huisin tarkasti, erityisesti pukeutumista ja julmuuksia. Teloitus- ja teurastuskohtauksia oli paikoin vaikea lukea. Veri ja kuolema olivat 1500-luvulla paljon enemmän osa ihmisten arkea kuin nykyisin, joten kai se sitten kuuluu asiaan. Tarkasta kuvauksesta ja ilmeisen laajasta taustatyöstä Wikipedia on saanut hänet kiinni joistakin virheistä yksityiskohdissa.

Mikkelin tarinaa seurataan varhaisesta nuoruudesta aina syvään vanhuuteen ja kuolemaan saakka. Koko elämän ajan hänen kohtalonsa seurailee kuningas Kristianin vaiheita. Mikkel joutuu käsittelemään yleismaailmallisia tunteita muuttaessaan jyllantilaiskylästä vanhempiensa luota Kööpenhaminaan ja tullessaan vuosien jälkeen taas takaisin, naissuhteissaan, lapsettomuudessaan ja uskollisuudessaan kuningasta kohtaan. Myös kuningas itse pui inhimillisiä asioita talonpoikien kapinoidessa: epävarmuus ja päättämättömyys koituvat lopulta hänen kohtalokseen.

Paikoin teos yllättää peräti coelhomaisella filosofisuudella. Tietoisuus aarteen olemassaolosta ja mahdollisuus sen etsimiseen saavat ihmisen onnelliseksi, mutta itse aarteen löytäminen vie tuhoon.

Naisten asema Jensenin romaanissa on kova. Kaikki naishahmot voisi laskea yhden käden sormilla, ja he ovat joko huoria ja pettäjiä tai hyväksikäytön uhreja. Mikkelin tuttu Otte on rakastunut Ane Metteen, mutta himoissaan raiskaa Mikkelin ihastuksen Susannen. Kostoksi Mikkel menee ja raiskaa Ane Metten. Rangaistuksen kärsivät naiset, ja se heijastuu sukupolvien ajan.

Jenseniä on joskus verrattu aikalaiseensa, Norjan Knut Hamsuniin, jota Jensenin kerrotaan ihailleen. Jensenin mieshahmoissa on välillä hamsunilaisia itsenäisen miehen piirteitä ja romaani sisältää joitakin hamsunilaisia absurdeja hetkiä, mutta pääosin Kuningas murtuu on täysin konventionaalinen historiallinen romaani ja kirjoitusaikansa lapsi, siinä missä Hamsun 1890-luvun teoksissaan mursi vanhoja romaanin määritelmiä ja vei kirjallisuutta aimo harppauksen kohti modernismia. Myös Hamsunilta tutut vahvat naishahmot loistavat poissaolollaan. Jensen ei edes vaivaudu nimeämään kaikkia naisiaan ("Nielsin vaimo").

Aukusti Simojoen 1940-luvun kelpo suomennos on moderni ja vivahteikas.

Kuningas murtuu on varmasti tanskalaisille symbolinen ja merkittävä teos siinä missä vaikkapa Täällä Pohjantähden alla suomalaisille. Historiallinen miljöö tekee taustan kuitenkin paikoin tukalaksi, ja romaani kertoo lopulta enemmän kirjoitusajankohdastaan kuin 1500-luvusta. Juuri ihmisyyden ja elämän pohdinta tekee teoksesta kiinnostavan.

Strengnäsin piispa Matthias joutui korkean arvonsa takia ensimmäisenä mestattavaksi; hänellä oli yllä punainen samettiviittansa, Axel tunsi hänet, kun hän ryömi polvillaan ja kohotti pieniä kasvojaan ja liitti kätensä yhteen. Mutta oli kiire. Piispa nousi jälleen ja rupesi paljaan taivaan alla riisuutumaan pyövelille.
   Silloin Axelin valtasi ankara levottomuus. Hän kääntyi takanaan seisovaan Lucieen päin ja työnsi hänet sisemmälle huoneeseen. »Sinä et saa katsella sitä», sanoi hän niin kiihtyneenä, että Lucie alkoi vavista; hän heittäytyi vuoteelle.
   Se oli tapahtunut, kun Axel tuli takaisin ikkunaan. Piispa Matthiaan ruumis makasi maassa vain housuihin ja sukkiin puettuna; hänen päänsä oli jonkin matkan päässä siitä. Hänen punainen viittansa… ei, hänen verensä oli levinnyt hänen alleen.
    Katsellessaan vielä tuota erillään olevaa pää-parkaa Axel kuuli, kuinka pyövelin miekka suhahti ja osui maaliinsa, ja hän näki toisen pään kierähtävän pölkyltä, jättäen jälkeensä verisuihkeen. Se oli Skaran piispa Vincentius. Erik Abrahaminpoika Lejonhufvud riisuutui par'aikaa. Siellä alhaalla vallitsi suuri levottomuus, monet huusivat ja voivottelivat. (Kuningas murtuu, s. 130, suom. Aukusti Simojoki)