Tomas Espedal: Bergeners

Tomas Espedalin autofiktiivinen, episodimainen teos yhdistelee eri tyylilajeja proosasta lyriikkaan. Vahvimmillaan Bergeners on Bergenin kaupungin ja sen melankolisen asukkaan tuntojen kuvauksessa.

Kuva: Gyldendal

Espedal, Tomas: Bergeners

Gyldendal, 2013

153 s. (kovakantinen)

kieli: norja (bokmål)

Tomas Espedalin autofiktiivinen romaani Bergeners yhdistelee lyhytproosaa, esseistiikkaa, proosarunoutta ja lyriikkaa omaelämäkerralliseen aineistoon. Espedalin teksti vilisee intertekstuaalisuutta ja kirjallisuusviittauksia niin pohjoismaiseen nykykirjallisuuteen kuin vanhempaan, eikä vähiten James Joyceen, johon teos viittaa jo nimellään.

Bergeners liittyy autofiktion aaltoon, joka on Pohjoismaissa ja Espedalin tuotannossa valloillaan. Aallon kenties tunnetuin norjalainen edustaja Suomessa on Karl-Ove Knausgård, jonka Taisteluni-teokseen Espedal viittaa ja joka esiintyy Bergenersissä myös sivuhenkilönä.

Episodimainen teos rakentuu tekniikaltaan vaihtelevista jaksoista, jotka pikku hiljaa punoutuvat yhteen. Keskiössä on Bergen, jonka katuja kuljetaan kuin Joycen Dublinissa. Espedalin omaa nimeä kantava kirjailijapäähenkilö velloo sydänsuruissa ja ikäkriisissä, ja melankoliaa työstämässä on myös Länsi-Norjan katkeamaton sade ja kosteus. Toisaalta kaupungin upeat vuoristo- ja vuonomaisemat tuodaan lukijan silmien eteen. Saamme myös tavata Norjan kulttuurieliittiä, kun päähenkilö viettää aikaa kirjailija- ja taiteilijaystäviensä kanssa.

Bergenin lisäksi liikutaan muun muassa New Yorkissa, Madridissa ja Oslossa. Vaikuttavasti kuvattu on junamatka Bergenistä Osloon vuorten ja vuonomaisemien halki: upeiden maisemien ohella lukija saa myötäkokea arkisen junamatkan, jonka aikana istutaan ja haaveillaan, katsellaan ikkunasta, käydään ravintolavaunussa, syödään eväitä, luetaan kirjaa, yritetään nukkua. Käydäänpä kirjassa jopa kotoisalla ruotsinlaivallakin.

Av alle rom liker jeg best lugarene i en båt, aller helst i bunnen av båten, ikke langt fra maskinrommet; man hører motorene dunke som et hjerte.

Det er ingen vinduer i lugaren. Når man slukker lyset, i taket og over sengen, så blir det fullstendig mørkt, fullkomment sort.

Denne båten har seilt ut fra Helsinki og skal ankomme Stockholm om morgenen. Lugaren er enkel, en etasjeseng (skal man ligge oppe eller nede, det er best å ligge nede, under en annen seng, som på denne korte reisen er tom, det virker beroligende og trygt å ligge under en tom seng, som å sove under en trapp ingen går i), et lite nattbord, en lampe og et badeværelse med vask og dusj og toalett. Det er alt. Det er også alt man trenger i et rom; man slukker lyset i lugaren, ligger i mørket og hører motorene slå som en puls, som et hjerte. Kanskje reiser man tilbake til sin mor, til sin mors indre; jeg har aldri kjent en dypere lykkefølelse enn den gyngende, dunkende, mørke overfarten i bunnen av en båt.

Helsinki. Hva skulle du der?

Ingenting. Jeg skulle ingenting i Helsinki. Jeg ville og måtte bort fra Bergen, det var alt. Jeg lå mesteparten av tiden i Helsinki i sengen på hotellrommet. Det er en nytelse, å ligge i et hotellrom i en by hvor du aldri har vært før. (Bergeners, s. 110–111)

Ajallisesti kirjassa liikutaan muutaman vuoden sisällä 2010-luvun vaihteessa. Terrori-iskut Oslossa saavat melko merkittävän osan. Kertoja kuvailee muun muassa Oslon tyhjiä katuja juuri terrori-iskun jälkeen.

Terrori-iskun kautta yhdeksi teoksen teemaksi voikin ehkä hakea luopumisen tuskan. Kirjailijaminä on vähällä menettää tyttärensä pommin räjähdettyä Oslon keskustassa. Hieman aiemmin hän on jo kertaalleen menettänyt tyttärensä, kun tämä muutti pois kotoa, Bergenistä pääkaupunkiin. Samoihin aikoihin myös hänen puolisonsa on poistunut hänen elämästään: yhtäkkiä elämää ja tulevaisuutta vilissyt talo onkin tyhjä ihmisistä ja täynnä menneisyyttä. Kirjailija on asunut talossa jo lapsuudessaan, joten mukaan tulevat vielä muistot vanhemmista ja sisaruksista. Viisikymppisen yksinäisyyttä käsitellään koskettavasti ja aidosti.

Bergeners on rakenteeltaan hajanainen, mutta Espedal onnistuu yhdistelemään toisistaan selvästi poikkeavia tyylilajeja taidokkaasti. Edes runo-osuudet eivät tunnu päälleliimatuilta, vaan osuvat saumattomasti kokonaisuuteen ja vievät omalta osaltaan tarinaa eteenpäin. Kieli on kaunista, melko helppolukuista ja soljuvaa bokmålia, lukuun ottamatta joitakin nynorskiksi kirjoitettuja repliikkejä.

Espedalin lause on kuivakka, paikoin jopa kyyninen, usein viehättävän itseironinen: esimerkiksi kirjailijapäähenkilön pitäessä Bergenin piirivankilassa kirjoituskurssia eräs vangeista sanoo haluavansa tulla niin hyväksi kirjailijaksi, että saa teoksistaan niin hyvin rahaa ettei hänen tarvitse Espedalin tavoin tulla pitämään luentoja vangeille. Pedofiliasta tuomittu vanki sanoo: "Eg har forsøkt å lese en av bøkene dine og det eneste eg forsto e at du liker småjenter som eg."

Hyytävä sen sijaan on kohtaus, jossa päähenkilön kirjailijaystävä raiskaa heidän yhteisen, aiemmin hieman kevytkenkäiseksi kuvatun, taiteilijatuttavansa päähenkilön makuuhuoneessa, mutta kukaan ei reagoi mitenkään. Kyseessä ei muka voinut olla raiskaus, sillä muut olisivat muuten kuulleet sen olohuoneeseen. (Ikään kuin raiskauksesta aina kuuluisi kova ääni!) Jälkeenpäin ystävykset ovat huolestuneita lähinnä kirjailijaystävän aivoliitosta, joka kuulemma horjuu, kun raiskatun miesystävä soittelee hänelle kotiin. Väkivallalla uhkailulla soittelijasta kuitenkin päästään.

Bergeners on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Viisikymppisen miehen huolten kuvaus on kaunista ja vaikuttavaa, mutta välillä teos  viljelee norjalaisia kirjallisuusknoppeja melko uuvuttavasti. Tekijä itse kuvailee romaania ylistyksenä nimenomaan Bergenin kaupungille ja bergeniläisille, mutta autofiktion genre vie sen ehkä kuitenkin jonkin verran etäälle tavoitteesta.