Kielen juhlaa jouluisessa Tukholmassa

Kuva: Raben&Sjögren

Åke Holmberg: Ture Sventon i Stockholm (1954)
Kuvitus: Sven Hemmel
Rabén&Sjögren, 128 s.

I Sventons väntrum var det som vanligt ovanligt mycket folk. Juvelerare Eriksson satt i en soffa med påsen i knäet och väntade. Han satt mellan en äldre fru som hade förlorat sin våning och en välbärgad medelålders man som på ett oförklarigt sätt hade förlorat sin fästmo som han ändå hade varit förlovat med i hela tio år.
    Fröken Jansson, Sventons sekreterare, släppte in den ena efter den andra i privatdetektivens rum och släppte ut lika många. Till slut blev det juvelerarens tur att stiga in.
    "Sventon", sa Sventon.
    "Mitt namn", sa juvelerare Eriksson, "är Eriksson."

(Ture Sventon i Stockholm, s. 48)

Vauhdikas mutta kiltti lastendekkari Ture Sventon i Stockholm ihastuttaa erityisesti hulvattomalla kielellään ja kauniilla kaupunkikuvauksellaan jouluisesta Tukholmasta.

Lastenkirjallisuus on parhaimmillaan riemastuttavaa. Lapsille kirjoitettaessa käytetään usein mielikuvituksekkaampaa kieltä kuin aikuisille, eikä juonta ole kahlittu ankean realismin tiukkapipoisiin vaatimuksiin. Uusin suosikkini – joskin vanha klassikko – on Åke Holmbergin Ture Sventon i Stockholm (1954), jossa sherlockmainen yksityisetsivä ratkoo rikoksia jouluisessa Tukholmassa.

Tukholman kultasepät ovat ymmällään ja peloissaan, kun salaperäinen rikollisliiga on onnistunut vohkimaan massoittain hopeaesineitä suoraan liikkeiden hyllyiltä, omia avaimia käyttäen. Kun sitten kultaseppä Erikssonin kotoa Tomtebogatanilta löytyy ensin salaperäiset jalanjäljlet lattialta ja kaiken huipuksi kumma hattu keittiön tuolilta, muu ei auta kuin kutsua hätiin kuuluisa etsivä Ture Sventon. Jouluaatto tai ei, rikolliset on napattava.

Synkistelevien nykydekkareiden keskellä on ilahduttavaa lukea rikosromaani, jossa ketään ei surmata eikä paloitella. Leppoisa, jopa hilpeä tunnelma kantaa läpi teoksen, eikä lukija joudu missään vaiheessa pelkäämään, sillä kertoja onnistuu kyllä vakuuttamaan, ettei vaaraa ole. Ture Sventon jos kuka tietää kyllä, mitä tekee.

Sventonin hahmo sinänsä ei ole erityisen mielenkiintoinen, eikä hänestä juuri mitään kerrotakaan. Etsivä muistuttaa Sherlock Holmesia jopa ulkonäöltään Sven Hemmelin ihastuttavassa kuvituksessa. Myös muut hahmot – Erikssonin perhe ja pari rikollista – jäävät melko karikatyyrimäisiksi. Lastenkirjallisuudelle tyypillisesti keskeisessä osassa rikoksen ratkeamisessa ovat Erikssonin kaksi lasta.

Hahmoista mieleenjäävimpiä ovat pari sivuhahmoa, erityisesti Ture Sventonin arabialainen ystävä herra Omar ylihuoliteltuine puheenparsineen. Keskeisessä osassa on myös itse Tukholman kaupunki, sen kadut, ihmiset, raitiovaunut ja jopa viemärit. Jouluinen, luminen kaupunki on kaunis ja elävä, vaikkakin rikos synkentää sen tenhoa:

De for Vasagatan fram, och sedan såg de Strömmen och Stadshuset och Slottet i månsken. Ingenting är vackrare, men Sventon och Omar satt på helspänn och kunde inte tillgodogöra sig utsikten från trean. – –
    Man skramlade genom Gamla stan och sedan var man vid Slussen. Trean fortsatte och Svante halvsov. Nu åkte man upp på Söder.
    Ingenting kan vara tristare än att åka spårvagn på julafton. Hur vackert månskenet än är, sett genom treans fönster, vill man inte gärna sitta länge i en spårvagn på julafton. Gärna dagen före eller möjligen på juldagen. Men inte på julafton. Det är svårt att säga vad det beror på, men ingen människa vill åka spårvagn på julafton.

(Ture Sventon i Stockholm, s. 91)

Ture Sventon i Stockholm on erinomaista luettavaa erityisesti ihastuttavan kielen ja runsaan mielikuvituksen käyttönsä ansiosta. Teos on myös erinomainen kuvaus 1950-luvun Tukholmasta, mikä tuo kaupunkia tunteville oman erityisen lisäkivansa. Teos on ilmestynyt myös Eila Kivikk'ahon suomentamana vuonna 1970 nimellä Hauskaa joulua, Totte Svensson. Ruotsiksi se on ihastuttanut jo useiden sukupolvien ajan, ja siitä otettiin vuonna 2011 kuudes painos.

5/5

Juurettoman teinin kapina

Kuva: www.khemiri.se

Jonas Hassen Khemiri: Ett öga rött (2003)
Norstedts
252 s.

Ruotsissa on ollut maahanmuuttajia pidempään ja enemmän kuin Suomessa, joten myös Ruotsin maahanmuuttajakirjallisuus näki jo kymmenen vuotta sitten merkkiteoksen, jota Suomessa vielä odotetaan.

Ett öga rött (2003) on ruotsalais–tunisialaisen Jonas Hassen Khemirin esikoiskirja. Teos on ilmestynyt Outi Mennan suomentamana nimellä Ajatussulttaani (Johnny Kniga, 2004).

Palestiinalaisvanhempien Tukholmassa syntynyt poika Halim käy yläastetta ja hakee juuriaan. Isä on Halimin mielestä ruotsalaistumassa liikaa, kun taas Halim itse yrittää kaikin keinoin taistella ruotsalaisen yhteiskunnan sopeuttamisyrityksiä vastaan, niin kuin kuvittelee kuolleen äitinsä haluavan. "Ajatussulttaaniksi" itseään kutsuva Halim kehittää ajatustensa ympärille omia filosofioita ja teorioita. Kotimaassa kauheuksia kokenut isä ei ymmärrä Halimin kapinaa.

Kapinaa käydään erityisesti koulussa. Ruotsalaisten kouluaineiden opiskelu ei Halimia kiinnosta, eikä varsinkaan ruotsalaisille ominainen tapa perustaa työryhmiä ja keskustella (pikku)asioista yhdessä ja järjestää äänestyksiä. Lopulta Halim lukee kokeisiin vain näyttääkseen koulunkäyntiavustajalle.

Maahanmuuttoa tarkastellaan monelta kannalta. Halimin perheen lisäksi keskeinen hahmo on Aasiasta Ruotsiin adoptoitu koulunkäyntiavustaja Alex, ja lyhyen maininnan saa ruotsalaisen isän ja norjalaisen äidin poika; heidän juurettomuuden tunnettaan Halim ei ymmärrä.

Kielellä on keskeinen osa Halimin identiteettikamppailussa. Suurin osa romaanista on kirjoitettu Tukholman maahanmuuttajataustaisten arkipuhekielellä, joka rikkoo perinteisiä ruotsin sanajärjestys- ja muita kielioppisääntöjä vastaan. Kun Halim haluaa asiallista palvelua tai muuten ei halua tuoda ilmi juuriaan, hän puhuu ruotsalaisaksentilla ("svenneton"). Perheen kesken puhutaan arabiaa, jota Halim ei kuitenkaan osaa juurikaan lukea.

Uskonnon rooli on lähinnä osana identiteetin rakentamista. Halim paheksuu, ettei isä lue Koraania eikä rukoile, muttei kuitenkaan itsekään edes osaa lukea Koraanin arabiaa.

Muutenkin Halimin kapina menee enimmäkseen teini-iän ja juurettomuuden kokemuksen piikkiin. Isäkin huomauttaa, että vastustaessaan ruotsalaisten ylivaltaa Halim tulee toteuttaneeksi itsessään mitä stereotyyppisimmän maahanmuuttajahahmon. Myös äidin parantumaton sairaus ja kuolema ovat keskeisellä sijalla teoksessa osana Halimin hahmon ymmärtämistä. Halim, joka on syntynyt ja asunut koko ikänsä Tukholmassa, tuntee syvempää kaipuuta vanhempiensa kotimaahan kuin nämä itse. Koska Halim ei ole kokenut sitä pahuutta, jota vanhemmat ovat paenneet, on selvää, että hän kokee helpotuksen ja kiitollisuuden sijaan vieraantumisen tunnetta Tukholmassa, jossa hän on aina ulkopuolinen.

Teoksen loppupuolella Khemiri kirjoittaa ohimennen mukaan myös itsensä, ja Halim arvelee Khemiriä homoksi. Ehkä kirjailija haluaa tehdä selväksi, ettei Halimin hahmo ole hän itse?

Kaiken kaikkiaan Ett öga rött on erinomainen romaani, eikä vähiten erinomaisen mielikuvituksekkaan kielenkäytön ansiosta. Itsekin maahanmuuttajataustainen Khemiri avaa lukijalle oven maailmaan, josta valtamediassa saatu kuva on usein valitettavan yksipuolinen.

5/5